sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lomaltapaluu

Nyt on syyslomat pidetty ja päästy takaisin työn tohinaan! Liiketoimintasuunnitelmamme taitaa olla lopullisessa versiossaan, sähkö- ja vuokrasopimukset kunnossa ja muutenkin kaikki alkujärjestelyt alkavat olla valmiina. Pikkuhiljaa pääsemme siis jo aloittamaan ”oikean” yritystoimintamme.

Pientä esimakua siitä saimmekin torstaina pidetyssä koulutuksessa liittyen toiminnanohjausjärjestelmä Pupesoftiin. Joitakin tuotteita on jo hankittu varastoon ja ensimmäiset tilaukset toimitettu asiakkaille! 

Nyt alammekin panostamaan enemmän markkinointiin, jotta asiakkaita riittäisi jatkossakin.



T: Johanna Mäkinen, Talouspäällikkö

torstai 20. lokakuuta 2011

Viikko todellisuudessa

Ja niin koitti Kykylaaksossa syysloma, tuo kauan odotettu hengähdystauko yritystoiminnasta, liiketoimintasuunnitelmista, budjeteista sekä ennen kaikkea Vuorion Nikosta. Yritysten toiminta pysähtyi viikoksi, kun työntekijät vetäytyivät kukin omalle taholleen viettämään enemmän tai vähemmän ansaittua lomaviikkoaan. Itsehän saan kirjoittaa tätä  blogia lomalla. Hyvää syksyn jatkoa kaikille lukijoille.

Terveisin Mikko Kivelä, Markkinointipäällikkö

lauantai 15. lokakuuta 2011

Viimehetken puurtamista ennen syyslomaa

Tällä viikolla olemme puurtaneet viimehetken valmistelujen parissa, ennen syysloman alkamista.
Torstai oli kiireinen päivä ja säpinää riitti. Auditoriossa pidettiin tilaisuus, jossa jokainen ryhmä esitteli muille oman yrityksensä. Kaikki yritykset vaikuttivat mielenkiintoisilta ja malttamattomina odotammekin, että saamme syysloman jälkeen aloittaa virallisesti yritystoimintamme ja seurata myös toisten yritysten toimintaa. J

Torstaina valittiin sisustuskilpailun voittanut yritys. Voitto ei valitettavasti tällä kertaa tullut Unelma Designille, kovasta panostuksestamme huolimatta. Olimme sisustaneet toimitilojamme ahkerasti, varsinkin kuluneen viikon aikana. Ehkäpä panostuksemme palkitaan seuraavalla kerralla..  

Hyvää syyslomaa kaikille ja pysykää kuulolla, luvassa päivityksiä lomaviikollakin!  J

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Rahoitusneuvottelut

Torstaina Unelma Design kävi rahoitusneuvotteluja Osuuspankin Antero Sorrin  kanssa ja onneksemme neuvottelut päättyivät hyvin.  Rahat ”takataskussa” voimmekin seuraavaksi keskittyä mm. yrityksemme nettisivujen avaamiseen ja  tuotelistan julkistamiseen.  Odotamme mielenkiinnolla mitä tuleman pitää ja toivomme, että liiketoimintamme saisi kunnon alkusysäyksen.  Onneksi ensiviikon jälkeen Unelma Designin henkilöstö saa hieman hengähtää kun pidämme viikon mittaisen syysloman. Päivityksiä blogiin luvassa kuitenkin myös lomaviikolla.  Tulevaa viikkoa odotellen, stay tuned!

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Tapiolan vakuutusinfo

Tänään Unelma Designin henkilökunta pääsi kuuntelemaan vakuutusneuvoja Tapiolasta. Niitä meille oli kertomassa Mikko Laitinen. Hän kertoi meille mm. rakennusalan ja mainosalan vakuutuksista ja erotteli neljä vakuutustyyppiä: omaturva, henkilöstön turva, omaisuus ja toiminta sekä yrityksen talous. Kuuntelimme mielenkiinnolla, mutta vakuutusluento oli ajanpuutteen takia hieman lyhyt, joten emme saaneet vastauksia ihan kaikkiin meitä askarruttaneisiin kysymyksiin. Siispä palaamme vakuutusasioihin vielä tulevaisuusdessa lisää. Huomenna tiedossa on rahoitusneuvottelut Osuuspankin kanssa. Jäämme jännityksellä odottamaan lopputulosta. Stay tuned!