maanantai 19. joulukuuta 2011

Pikkujoulut!

Vihdoinkin on odotettu loma alkanut! Viimeinen päivä koulua päättyikin varsin hyvissä merkeissä pikkujouluihin. Venäläiset opiskelijat saapuivat Ikaalisiin asti tutustumaan yritykseemme ja viettämään pikkujouluja kanssamme. Joulupukkina toiminut markkinointipäällikkömme Mikko oli valmistellut hienon esityksen yrityksestämme ja toimi Pukin tehtävissä varsin mallikkaasti. Olemme selvästikkin olleet kilttejä, koska Pukki yllätti yrityksemme henkilökunnan lahjoilla. Ohjelmassa oli myös tietokilpailua ja hauskanpitoa. Lomalta palattuamme onkin sitten jo uusi vuosi ja uudet kujeet. 

Hyvää Joulua kaikille! 

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulunodotusta

Tällä viikolla meillä unelmalaisilla on ollut ihan tavallinen työviikko. Mitään kovinkaan merkittävää ei ole tapahtunut. Viime viikolla meillä kuitenkin oli oma ”joulunavaus” yrityksessämme, kun tarjoilimme glögiä ja pipareita muille Kykylaakson yrittäjille. Tempauksemme oli aika menestyksekäs ja saimme myös useamman firman täyttämään tilauslomakkeitamme. Liekö taustalla soinut joulumusiikki ja tiernapojat auttaneet osaltaan kauppojen syntymistä, se jääköön arvoitukseksi. Ensiviikolla meitä odottaakin kansainvälisten vieraitten tapaaminen Venäjältä ja pikkujoulujen vietto siinä samassa. Toivottavasti pääsisimme ottamaan yrityssuhteissamme myös kansainvälisen askeleen! Sitä odotellessa Unelma Design toivottaa hyvää adventtisunnuntaita!